Pellavanharmaa talo näyttää jälleen uudelta
Aitoksen perheen kaksikerroksinen puuverhoiltu omakotitalo Turussa sai laadukkaan maalipinnan, kun Sorcolorin ammattilaiset tarttuivat toimeen.
Koiralenkillä näkee ja kuulee paljon. Esimerkiksi sen, että lähitaloa maalataan ja että naapuri on tyytyväinen maalausliikkeen – Sorcolor Oy:n – kädenjälkeen.
”Vuonna 2006 valmistunut talomme kaipasi ensimmäistä huoltomaalausta. Kysyimme muutamasta muustakin paikasta tarjouksia, mutta Sorcolorilla oli selkeä ymmärrys ja suunnitelma siitä, mitä tehdään, miten ja millaisella aikataululla”, kertoo Päivi Aitos.
Maalauksen lisäksi kokonaispakettiin kuului verhouslautojen uusimista talon eteläpäädyssä, johon aurinko porottaa kuumasti kesällä ja merituuli puhaltaa kylmästi talvella. ”Meillä työskentelee myös timpureita, koska puunvaihtotöitä tulee niin vanhemmissa kuin uudemmissa taloissa”, valottaa Sorcolorin myyntipäällikkö Henrikki Tupasela.
Aikataulu ja budjetti pitivät
Elokuuksi 2020 kaavailtu urakka siirtyi sateiden vuoksi syksymmälle ja kesti 2,5 viikkoa. Aitos arvostaa hyvää ja läpinäkyvää yhteistyötä maalausliikkeen kanssa. ”Projekti meni kaiken kaikkiaan hyvin. Joka aamu kävimme läpi, mitä sinä päivänä tehdään. Olimme koko ajan kartalla siitä, mitä, milloin ja miksi jotain tapahtuu.
Olen aika pedantti ihminen, ja talon laudoituksen pontti on haasteellinen, mutta olen tyytyväinen maalausjälkeen sekä Sorcolorin ammattitaitoiseen asenteeseen. Myös budjetti vastasi toteutunutta”, hän sanoo.
Tupasela painottaa yhdessä asiakkaan kanssa tehtävän lopputarkastuksen tärkeyttä. ”Sillä varmistamme, että asiakas on tyytyväinen työn jälkeen. Jos on jotain korjattavaa, se tehdään saman tien. Laadimme aina työmaaraportin, josta selviävät tehdyt toimenpiteet ja käytetyt maalit yksityiskohtaisesti. Raportti jää asiakkaalle talteen seuraavaa maalauskertaa varten tai annettavaksi seuraavalle asukkaalle, jos myy taloa.”