Vastine Kalevassa 26.1.2025 julkaistuun juttuun “Limingan kirkon maalasi yritys, jonka tarjous oli selvästi muita halvempi – Nuorten pestaaminen kevytyrittäjiksi ryöpsähtänyt rakennusalalla”.
Kaleva uutisoi 26.1.2025 kevytyrittäjyyden haasteista maalausalalla otsikolla “Limingan kirkon maalasi yritys, jonka tarjous oli selvästi muita halvempi – Nuorten pestaaminen kevytyrittäjiksi ryöpsähtänyt rakennusalalla”. Juttuun oli haastateltu maalausyritys Sorcolor Oy:n toimitusjohtajaa. Jutusta saattoi saada käsityksen, että Sorcolor on halpa ja halpamainen nuorten riistäjä. Näin ei ole. Sorcolor ei ole halpa. Eikä varsinkaan halpamainen.
Juttu lähestyi kevytyrittäjyyttä uhan kautta. Lähestymistapana se tietysti on suotavaa, koska kaikki uudet asiat saattavat aiheuttaa uhkaa ja pelkoa. Kiusallisesti jutun “klikkiotsikosta” saattoi kuitenkin saada käsityksen, että Sorcolorin edullinen hinta perustuu kevytyrittäjien käyttämiseen.
Sorcolorilla on ollut perustamisestaan 2013 lähtien hyvin yksinkertainen ja toimivaksi todistettu strategia: iloinen maalari, onnellinen asiakas, menestyvä yhtiö. Mikäli yrityksemme riistäisi työntekijöitä tavalla tai toisella, maalarimme eivät olisi iloisia. Jos maalarimme eivät olisi iloisia, eivät sitä olisi myöskään asiakkaat. Näin yhtiömme ei menestyisi. Mikäli yhtiö ei menesty, sen on mahdotonta investoida tulevaisuuteen. Sorcolor on investoinut edellisen tilikauden aikana yli 200 000 euroa työturvallisuuden parantamiseen sekä yli puoli miljoonaa euroa yrityskauppoihin. Näiden investointien myötä haluamme tarjota parasta maalauspalvelua Suomalaisille omakotitaloille ja rivitaloille.
Vastuullisuudesta puhutaan paljon. Moni yhdistää sen kierrätykseen ja jätteen lajitteluun. Sorcolor Oy:n suurinta vastuullisuutta on olla työturvallinen työpaikka, kannustaa nuoria ahkeraan työntekoon sekä maksaa verot ja viranomaismaksut Suomen lakien mukaan. Sorcolorilla on ollut vuosien varrella työsuhteessa tuhansia maalareita. Alusta asti maalareita on ollut sopimussuhteessa ensin toiminimillä ja myöhemmin kevyt-yrittäjinä tai vaikkapa omalla osakeyhtiöllä. Meille on olennaista saada rekrytoitua paras mahdollinen työvoima sopimussuhteesta riippumatta.
Ideaalissa maailmassa saisimme itse määrittää työmaiden keston ja hinnan. Työt saataisiin tehdä rauhassa ja korkealla palkalla. Valitettavasti markkinatalous pakottaa meidät kilpailemaan urakoista. Mikäli emme kokoajan tehosta prosessejamme niin tuotannon, myynnin kuin markkinoinnin osalta, jäämme kilpailijoista jälkeen ja yhtiömme upea tarina muuttuu historiaksi.
Ja onko siis Sorcolor halpa? Ei, vaan hinta-laatusuhteeltaan oikeudenmukainen ja työnantajan velvoitteensa suoraselkäisesti hoitava työllistäjä. Läpinäkyvyyden vuoksi jokainen voi tutustua hinnoitteluumme nettisivuillamme www.sorcolor.fi.
Tervetuloa asiakkaaksemme, työntekijäksi tai yhteistyökumppaniksi!
#oleosatarinaa
Toimitusjohtaja Samuel Soronen
044 2192466