Voita itsellesi ja naapurillesi talon maalaus! Lue lisää!

Sorrin ääressä osa 6 – Milja, Päijät-Hämeen vastaava työnjohtaja “Minua arvostetaan sellaisena ihmisenä kuin olen”

Sorrin ääressä-sarjassa pääset kurkkaamaan millaisia ihmisiä Sorcolorilla työskentelee ja mitä he ajattelevat työstään.

Olen Milja Ojala ja olen vastaava työnjohtaja Sorcolorin Päijät-Hämeen yksikössä eli vastaan kaikesta yksikön toiminnasta. Myyntipäällikkö hoitaa myynnin puolen ja minä huolehdin tuotannosta. Käytännössä se tarkoittaa, että huolehdin, että jokainen asiakas saa sen palvelun minkä on tilannut. 

Työssäni muun muassa kalenteroin ja aikataulutan kaikki urakat ja huomioin kaikki asiat, jotka myyjä on sopimukseen kirjannut asiakkaan kanssa. Lisäksi ennustan ja budjetoin meidän liiketoimintaa ja hoidan reklamaatiot. Otan tilaukset vastaan myynniltä ja huolehdin, että tuotanto tekee sen parhaalla mahdollisella tavalla. Teen maali- ja tavaratilaukset. Lisäksi huolehdin, että työnjohtajat saa vietyä maalareille kaikki mahdolliset välineet. Myös oman yksikön maalareiden, työmaakymppien ja työnjohtajien rekrytointi kuuluu työtehtäviini. Toimin myös näiden kaikkien työntekijöiden esihenkilönä. 

Sisustusrakentajasta vastaavaksi työnjohtajaksi

Olen koulutukseltani sisustusrakentaja. Opintoni painoittuivat pintakäsittelypuoleen. Tammikuussa 2020 olin bongannut jostain netistä Sorcolorin kesätyöilmoituksen, jossa sanottiin, että Sorcolor laajenee myös Päijät-Hämeeseen. Hain silloin tänne kesätöihin ja työskentelin maalarina 2020 kesän serkkuni kanssa. 

Tämän jälkeen olen ollut välissä muualla töissä ja äitiyslomalla. 2023 keväällä tulin työmaakympiksi Sorcolorille taloyhtiöpuolelle. Marraskuussa 2023 aloitin Päijät-Hämeen vastaavana työnjohtajana. Tämä on siis toinen maalauskauteni nykyisessä tehtävässä. 

Työpaikka jossa kaikkia arvostetaan omana itsenään

Tiedän, että tämä on kliseistä, mutta arvostan Sorcolorissa sitä, että täällä saa olla sellainen kuin haluaa. Olen kokenut, että täällä se oikeasti toteutuu. Minua arvostetaan sellaisena ihmisenä kuin olen ja minun heikkoudet hyväksytään ja vahvuudet nähdään mahdollisuutena. Täällä työntekijöitä arvostetaan ja pyrin myös tuomaan esiin omille alaisilleni, että oikeasti arvostan heidän työtään. 

Koen, että tämä on turvallinen työpaikka, jossa voin suoraan sanoa, jos olen esimerkiksi väsynyt. Näissä tilanteissa yhdessä mietimme miten yritys voi tukea asiassa. Sorcolorilla on myös nuorekas ja joustava ilmapiiri, jossa ei olla kaavoihin kangistuneita. Tottakai on asioita, jotka täytyy tehdä jollain tavalla, mutta täällä mietitään aina uusia toimintatapoja, joiden avulla asioita voidaan tehdä paremmin. 

Ongelmien ratkaisua päivästä toiseen

Työni on hyvin ratkaisukeskeistä. Jossain on ongelma ja se täytyy ratkaista. Sitten tulee uusi ongelma ja taas se täytyy ratkaista. Joskus jotkut käytännön ongelmat harmittavat tai ärsyttävät. Esimerkiksi jos jostain puuttuu maalit, jossain on väärä maalisävy tai jonkun auto on rikki. Mutta samaa aikaa se on minun tehtäväni hoitaa juuri näitä käytännön asioita. Joskus asiakas ei syystä tai toisesta ole tyytyväinen johonkin meidän tekemään asiaan. Näitä pyrin työssäni ratkaisemaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Ajatukset tulevaisuudesta

Haluan koko ajan kehittyä työssäni. Ajatukseni on, että tulevaisuudessa laajentuisimme vielä voimakkaammin Itä-Suomeen ja saataisiin esimerkiksi oma yksikkö Kymenlaaksoon. 

Nautin siitä, että saan huolehtia kokonaisuutena omasta yksiköstäni. Minulla on tosi kova tahto siihen, että meidän asiakkaat saavat parhaan mahdollisen palvelun. Pidän tärkeänä, että asiat tulee hoidetuksi ja että maalareilla ja työnjohtajilla on kivaa olla töissä. On parasta kun pystyn omalla työlläni olla vaikuttamassa siihen, että asiakkaat oikeasti saavat parasta palvelua. Voin myös vaikuttaa työntekijöiden kokemukseen. 

Saan tosi paljon iloa siitä, kun saan ratkaistua erilaisia ongelmia työssäni, liittyivät ne asiakkaaseen tai työntekijään. Ja kun työmaa tulee valmiiksi ja sekä asiakas ja maalarit ovat tyytyväisiä, tulee siitä itselle todella hyvä fiilis.

Kiitos Milja, että olet osa Sorcolorin tarinaa!

Lataa maksuton opas!

Täytä yhteystietosi niin saat oppaan heti käyttöösi. Oppaan avulla saat:

  • kattavat suositukset ja vinkit, miten voit itse huoltaa talon ulkoverhousta
  • selkeän listan ja ohjeet, jonka avulla tarkistat ulkoverhouksesi kunnon vuosittain
  • tietoa talon maalauksesta

Tilaa maksuton kartoituskäynti alueesi edustajalta!

Selvitämme rakennuksesi tarpeet ja annamme sinulle yksityiskohtaisen katsauksen maalaustyön tarpeellisuudesta, parhaista toteutusvaihtoehdoista ja kustannuksista.

Maksuton kartoituskäynti

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme

Paranna naapuruussuhteita - osallistu arvontaa, jonka voittajia voitte olla sinä ja naapurisi.

Arvomme kaikkien 30.11.2025 mennessä osallistuneiden kesken 8000 euron arvoisen lahjakortin maalaustyöhön. Ja mikä parasta. Voittaessasi palkinnon saat tarjota toisen 8000 euron lahjakortin naapurillesi.