Voita itsellesi ja naapurillesi talon maalaus! Lue lisää!

Mitä asiakkaamme Sorcolorista sanovat?

Tyytyväinen mies seisoskelee juuri maalatun hirsihuvilan portailla

Teimme syyskuussa 2025 kyselyn, jonka avulla selvitimme suomalaisten käsityksiä Sorcolorista. Kysely lähetettiin asiakkaillemme ja myös ihmisille, jotka eivät vielä ole asiakkaitamme, mutta ovat antaneet sähköpostiosoitteensa meille vastaanottaakseen viestintäämme. Kerron tässä tekstissä muutamia tärkeimpiä havaintoja kyselyn tuloksista. Kyselyyn vastasi 1312 henkilöä.

Tiivistettynä kyselyn tulos oli ehkä jopa yllättävän positiivinen. Asiakkaat olivat pääasiassa tyytyväisiä juuri heille räätälöityyn palveluun, jonka hinta oli joka suhteessa sopiva. Lisäksi kehuttiin hyvää viestintää ja reippaita luotettavia työntekijöitä. Muutamat tyytymättömät asiakkaat nostivat näitä samoja asioita epäkohdiksi.

Reilu ja näkyvä hinnoittelu

Noin 40% maalauksen tilanneista ilmoitti hinnoittelun olleen yksi tärkeimmistä tekijöistä maalausurakoitsijan valinnassa. Tuloksesta voidaan päätellä, että Sorcolorin hintataso on hyvin markkinahinnan mukainen. Sorcolorin hinnoittelu on myös mutkatonta, hinta määräytyy hyvin tarkkaan tehtävän työmäärän ja materiaalimenekin mukaan. Monet vastaajat olivat kilpailutuksen jälkeen päätyneet Sorcoloriin.

Alla muutamia kyselystä muokkaamattomana poimittuja hintaan liittyviä kommentteja.

Kohtuuhintainen, luotettava.

Laadukas, luotettava, muttei halvin

Iso yritys, jossa hinta/ laatu kohdillaan.

Aikaisemmin ajattelin että niin Kallis ettei kannata kysyä tarjousta (asiakas, joka on ostanut meiltä palvelun)

Isohko yritys. Käsitys hintatasosta tarjouspyyntövaiheessa muuttui positiiviseen suuntaan (olin tarjousta pyytäessäni melko varma, että SorColor tulee olemaan kallein).

Sorcolorin kokemus ja koko

Koko on selkeästi meille eduksi. Lähes 25% ostaneista asiakkaista ilmoitti koon ja kokemuksen olleen yksi merkittävimmistä tekijöistä maalaustyön tekijän valinnassa. Suuri koko tuo varmuutta ja luotettavuutta. Työ ei ole yhden tekijän tai tuurin varassa, vaan yritys ottaa vastuun jokaisesta maalauskohteesta. Muutamissa palautteissa kehuttiin myös yrityksen pienuutta. Vaikka olemme alalla melko suuri toimija, meillä on pienen yrityksen joustavuutta ja verrattuna suuriin rakennusalan yritykseen Sorcolor onkin melko pieni toimija. Alla muutama esimerkki sanallisista palautteista, joissa koko mainitaan.

Ei liian suuri yritys. Useita projekteja, myös kokeneempia tekijöitä ei vain junnuja.

Riittävän iso mutta myös paikallinen. Ei pimeitä töitä. Laatuun voi luottaa.

Suuri tekijä Suomessa, laadukas

Suhteellisen pieni firma jolla on suomalaisia työntekijöitä

Työ tehtiin laadukkaasti ja virheet hoidettiin mallikkaasti. Ammattimainen meininki

Juuri minulle sopiva palvelu

Sorcolorin palveluvalikoima on kattava ja pyrimme räätälöimään maalaustyön asiakkaan toiveisiin sopivaksi. Oli kuitenkin jopa pienoinen yllätys, että asiakaskyselyssä kaikkein tärkeimmäksi (43% vastaajista) maalausliikkeen valintaperusteeksi nousi palvelun sopivuus juuri omaan tarpeeseen. Useat sanalliset palautteet vahvistivat asiaa.

Maalaustyö on toki luonteeltaankin hyvin tapauskohtainen palvelu ja vaatii aina räätälöintiä. Sorcolorin laaja palvelupaketti mahdollistaa kuitenkin asiakkaan palvelemisen useassa eri tarpeessa. Lisäksi ison yrityksen etuihin kuuluu resurssit, joiden avulla voidaan ottaa vastaan myös pääurakointivastuu suurissa kohteissa ja tarvittaessa teettää erikoistöitä aliurakoitsijoilla.

Myyjä rakensi joustavan paketin, joka oli meille sopiva.

Pyysin useampia tarjouksia. Firman sivut ja taustat näyttivät uskottavilta.

Teitte sekä katon maalauksen että puuosien maalauksen. Kaksi muuta lupailivat toistakin mutta tarjous tuli vain yhdestä

Ei mitään erikoista. Sattui paras tarjouus meidän tarpeisiin.

Jätin 3 paikkaan yhteydenotto pyynnön ja teidän firma oli oikesti kiinnostunut meidän tarpeista ja sovittiin käyntiaika.

Toimitusvarmuus

Suuri koko tuo tullessaan myös mahdollisuuden joustaa aikatauluissa asiakkaan toiveen mukaan. Jouston lisäksi isosta maalariporukasta löytyy aina tekijä työmaalle, jos joku sairastuu tai edellinen työmaa venyy. Myös lopputarkastukset ja mahdolliset reklamaatiot pystytään hoitaa tehokkaasti, kun yrityksellä on paljon työntekijöitä ja työnjohto on sitoutunut toimiturvarmuuden jatkuvaan parantamiseen.

Toimitusvarmuus olikin yksi tärkeimmistä syistä Sorcolorin valikoitumiselle maalausurakoitsijaksi. Noin 25% vastaajista valitsi oli sitä mieltä, että toimitusvarmuus vaikutti päätökseen.

Asiakaslähtöinen. Kun kommentoin maalaustulosta niin asia korjattiin mukisematta.

Kun homma pääsi vauhtiin, alkoi tapahtua ja jos homma alkoi tökkiä, tuli paikalle uusi henkilö joka laittoi vauhtia maalaamiseen.

Reilu, osaava,läheinen,ystävällinen, joustava ja ennen kaikkea ammattitaitoinen. Tekee mitä sovitaan ja luvataan. Pitää aikataulun.

Iso yritys. Palvelujen hinnoittelussa keskitasolla ei siis edullisin, mutta ei myöskään kallein. Luotettava eli aikataulut pitää.

Yrityksen toiminta on vakaata ja luotettavaa. Koko prosessi alusta loppuun oli mietittyä, sujuvaa ja asiakaslähtöistä.

Luotettava, asiakaslähtöinen kuva, myös työntekijät tuntuivat viihtyvän yrityksessä.

Yhtiö ei alunperin ollut tuttu, mutta kesän kuluessa on huomattu esimerkiksi vaativa kirkon urakka, jossa varmasti tarvitaan erikoisosaamista.

Kritiikki

Sorcolorin asiakkaista noin 85% oli kertoi mielikuvansa yrityksestä parantuneen tai pysyneen samana kuin ennen työn tilaamista. Loput 15% olivat joko pettyneitä tai eivät vielä olleet muodostaneet mielikuvaansa. Suurin osa pettymyksen aiheista olivat samoja, joiden takia asiakkaat yleensä ovat tyytyväisiä, eli hinta, toimiturvarmuus ja sopiva palvelu. On totta, että isossa yrityksessä on myös työntekijöitä, jotka eivät aina onnistu työssään niin hyvin kuin toivotaan. Hyvä uutinen on se, että tyytymättömiä asiakkaita on vuosi vuodelta vähemmän suhteessa kaikkiin asiakkaisiimme.

Lopullinen tyytymättömyys syntyy yleensä siitä, että tämän epäonnistuneen asiakaspalvelukokemuksen jälkeenkin reklamaation tai palautteen hoitaminen on jotenkin mennyt pieleen. Näitä totaalisia epäonnistumisia on onneksi asiakaspalautteissa erittäin vähän. Suurin osa hieman tyytymättömyyttä aiheuttaneista kommenteista johtuu hieman epäselvästä viestinnästä, inhimillisistä unohduksista tai erilaisesta käsityksestä esimerkiksi siitä mitä hinnan pitäisi olla.

Kaikki negatiivinen palaute otetaan nöyrästi ja oppimisen asenteella vastaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka asiakas on aina oikeassa ja palvelualalla täytyy olla palveluasenteella, niin jonkin verran asiakkaisiimme mahtuu myös ihmisiä, joilla ei ole käytöstapoja tai empatiaa lainkaan ja se näkyy myös asiakaspalautteissa.

Hinta ei ole enää kilpailukykyinen.

Kun asioista sovitaan urakan tarjousvaiheessa, niin sovitut asiat olisi hyvä käydä läpi työnjohdon kanssa.

Siistinpää jälkeä liikaa jäi roiskeita joita ei saatu pois.

pätevää toimintaa, aika kalliit hinnat

Paska firma täynnä ulkomaalaisia metsästä haettuja osaamattomia juntteja!

Ok hintataso, ehkä liikaa projekteja päällä

Lataa maksuton opas!

Täytä yhteystietosi niin saat oppaan heti käyttöösi. Oppaan avulla saat:

  • kattavat suositukset ja vinkit, miten voit itse huoltaa talon ulkoverhousta
  • selkeän listan ja ohjeet, jonka avulla tarkistat ulkoverhouksesi kunnon vuosittain
  • tietoa talon maalauksesta

Tilaa maksuton kartoituskäynti alueesi edustajalta!

Selvitämme rakennuksesi tarpeet ja annamme sinulle yksityiskohtaisen katsauksen maalaustyön tarpeellisuudesta, parhaista toteutusvaihtoehdoista ja kustannuksista.

Maksuton kartoituskäynti

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme

Paranna naapuruussuhteita - osallistu arvontaa, jonka voittajia voitte olla sinä ja naapurisi.

Arvomme kaikkien 30.11.2025 mennessä osallistuneiden kesken 8000 euron arvoisen lahjakortin maalaustyöhön. Ja mikä parasta. Voittaessasi palkinnon saat tarjota toisen 8000 euron lahjakortin naapurillesi.