Sorrin ääressä-sarjassa pääset kurkkaamaan millaisia ihmisiä Sorcolorilla työskentelee ja mitä he ajattelevat työstään.
Kosovolainen 30-vuotias Ramadan Isufi toimii maalarina Sorcolorilla. Kesäisin Ramadanin työpäivät kuluvat ulkomaalauksien parissa ja talvella siirrytään maalaamaan sisälle.
Ramadan muutti Suomeen noin seitsemän vuotta sitten.
“Ensiksi kävin suomen kielen kurssin. Sitten kävin pintakäsittelyalan perustutkinnon ja ammattitutkinnon. Perustutkinto kestää yleensä 3 vuotta mutta olin ahkera ja suoritin sen vuoteen. Sitten pääsin töihin Sorcolorille huhtikuussa 2022. Halusin päästä vielä eteenpäin, joten kävin myös ammattitutkinnon. Nyt mietin vielä maalarimestarin tutkinnon suorittamista ammattikorkeakoulussa.”

Ramadanin työtehtäviin Sorrilla kuuluu muun muassa seinien tasoitukset, maalaukset kuin rappauksetkin.
“Kun koulu loppui, hain maalarin töitä. Oli kyllä vähän vaikeaa ulkomaalaisena saada työpaikkaa Suomessa. Näin Duunitorissa tai Facebookissa Sorcolorin työpaikkailmoituksen. Hain paikkaa ja minulle soitettiin Sorcolorilta nopeasti. Nyt kun olen päässyt tänne, en halua vaihtaa työpaikkaa! Oon tykännyt olla täällä, tää on mulle oikea työpaikka.”

“Sorcolor on työpaikkana kiva. Tykkään olla täällä. Mun mielestä Sorcolor on ihan paras työnantaja ja työntekijät myös. Kaikki sujuu täällä niin kuin pitää. Parhaita juttuja Sorcolorilla on hyvä palkka ja että työnjohtajat ja työnantaja ovat kivoja. Lisäksi työ on aika vapaata ja mulla on mukavia työkavereita ja kaikki auttavat toisiaan.”
Ramadan viihtyy työssään. Hänen mielestä työssä on tärkeää tyytyväiset asiakkaat.
“Mulle tärkeää työssä on että asiakas on tyytyväinen. Hyvä fiilis töissä tulee, kun työt sujuu niin kuin pitää, asiakas on tyytyväinen ja saa tehtyä hyvän urakan. Yritän aina olla ystävällinen ja hymyileväinen asiakkaille. Olen tehnyt tätä työtä 2,5 vuotta ja voin sanoa, että 99% asiakkaista on ollut tyytyväisiä!”
Kiitos Ramadan että olet osa Sorcolorin tarinaa!