Meillä on laaja kokemus taloyhtiöiden julkisivumaalauksista ja kattojen huollosta. Olemme tälle sivulle koonneet referenssejä erilaisista taloyhtiökohteista.
Taloyhtiön julkisivumaalaus on investointi paitsi rakennusten ulkonäköön myös niiden säilyvyyteen ja arvoon. Sorcolor on toteuttanut jo yli 1500 taloyhtiökohdetta eri puolilla Suomea, aina pienistä rivitaloista suuriin kerrostalokokonaisuuksiin.
Asiakkailta saadun palautteen perusteella sujuva yhteistyö, selkeä tiedonkulku ja työn korkea laatu ovat olleet toistuvia vahvuuksiamme. Moni isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus on arvostanut sitä, että aikatauluista pidetään kiinni ja asukkaiden arki otetaan huomioon työn jokaisessa vaiheessa.
Kahdeksan pienkerrostalon taloyhtiö, jossa kattopintaa yli 2500 m2. Katot pestiin, käsiteltiin kasvustonestoaineella ja pinnoitettiin Nowocoat-pinnoitteella kahteen kertaan kesällä 2022 Sorcolor Oy:n toimesta. Nowocoat-kattopinnoite antaa tiilelle huippuominaisuuksiensa ansiosta kokemuksemme mukaan parhaan suojan pitkäksi aikaa.
Tämä Hämeen Linnan lähistöllä sijaitsevan historiallisen ja suojellun kohteen seinien huoltomaalaus tehtiin kesällä 2021 Sorcolor Oy:n toimesta. Kahden asuinrakennuksen seinien yli 1500 m2:n pinta-alasta kolmannes skrapattiin puupinnalle ja maalattiin suunnitelmien mukaisesti kahteen kertaan.
Neljän rivitalon muodostaman 15 asunnon rivitaloyhtiön julkisivumaalaus ja -verhouksen osittainen uusinta suoritettiin kesällä 2021 Sorcolor Oy:n toimesta. Työ toteutettiin kolmessa viikossa avaimet käteen -periaatteella; huoltomaalaus yhteen kertaan ja uusittu verhous kahteen kertaan.
Tämä puuverhottu viiden rivitalon, joissa 21 asuntoa, taloyhtiökokonaisuus huoltomaalattiin yhteen kertaan keväällä 2022 Sorcolor Oy:n toimesta. Piharakennuksia ja aitoja ei maalattu tällä kertaa. Työ eteni kolmessa viikossa talo kerrallaan juohevasti asukkaiden tarpeet huomioiden.
Kahdeksan rivitalon muodostama taloyhtiökokonaisuus Kirkkonummella, jossa on 53 asuntoa. Kohteessa maalattiin kaikki puuosat kahteen kertaan ja toteutettiin myös tiilikaton pinnoitus 2020 Sorcolor Oy:n toimesta.
Seitsemän asunnon 1-kerroksinen kaunis rivitalo Jyväskylän Aittovuorenrinteellä. Asuintalon lisäksi maalattiin autokatokset ja roskakatos. Kaikki puuosat huoltomaalattiin kertaalleen Sorcolor Oy:n toimesta 2021.
Kesällä 2018 toteutettu kuuden pienkerrostalon julkisivun huoltomaalausurakka Raumalla. Kohteessa tehtiin historiaa kunnioittaen tarvittavat lahokorjaustyöt ja tämän jälkeen talot maalattiin kahteen kertaan Sorcolor Oy:n toimesta.
Seitsemän asuintalon muodostama taloyhtiökokonaisuus Raumalla. Nämä puuverhotut usean asuinhuoneiston talot huoltomaalattiin 2018 Sorcolor Oy:n toimesta.
Olemme toteuttaneet jo yli 13 200 maalausta ympäri Suomen. Katso kartalta toteutetut kohteet.
Olemme Suomessa toimiva maalausalan perheyritys. Pääpalveluitamme ovat sisämaalaukset, talon maalaukset, lattian maalaukset ja tiilikaton pinnoitukset sekä yksityisille, yrityksille että asunto-osakeyhtiöille. Maalausliikkeemme palvelee maalausurakoiden parissa ainakin seuraavilla paikkakunnilla: