21.01.2022

Sorcolorin kasvutarina jatkuu!

Raumalta lähtöisin oleva kolmen veljeksen perustama Sorcolor Oy laajenee Keski-Suomeen. Maalausliike Sävyisän omistajat Antero Laukka sekä Arttu Karisto siirtyvät kaupan myötä Sorcolorin osakkaiksi. Sävyisä on vuonna 2017 perustettu maalausliike joka on tunnettu tinkimättömästä laadusta ja ahkerasta maalaamisesta. Vuonna 2021 Sävyisä maalasi 120 kohdetta Jyväskylän alueella.

”Sorcolorin ammattimainen suhtautuminen omakotitalojen ja taloyhtiöiden maalaukseen teki meihin vaikutuksen. Vaihtoehtona olisi ollut kilpaileminen heitä vastaan tai yhdistyminen yhden Suomen suurimman maalausliikkeen kanssa. Kun arvot ja toimintatavat ovat samat päätös yhdistymisestä oli helppo”, sanoo Antero Laukka.

Kaupat etenivät nopeasti ja kauppa käteltiin tammikuussa 2022. Yrityskauppa toteutetaan osakevaihdolla ja Sävyisän perustaja Antero Laukka
jatkaa Sorcolorin Jyväskylän yksikön päällikkönä. Paidat vaihtuvat, mutta työ jatkuu muuten entisellään.

Sorcolor on tunnettu rohkeasta markkinoinnista, selkeästä hinnoittelusta sekä ostamisen helppoudesta. “Sorcolorin myötä syvennämme yhteistyötä suurimpiin maalinvalmistajiin sekä muihin alan asiantuntijoihin. Näin meillä on Suomen paras osaaminen ja materiaalit käytössä” toteaa Antero Laukka.

Sorcolorin toimitusjohtaja iloitsee uudesta yksiköstä:

”Sorcolorin taustat ovat Raumalla ja olemme ylpeitä juuristamme. Vaikka kasvu on ollut nopeaa, haluamme varmistaa että laatu ja asiakastyytyväisyys säilyvät. Keskeiset arvomme ovat iloinen maalari ja onnellinen asiakas. Niin kauan kuin työntekijämme ovat meistä ylpeitä, saamme palveltua asiakkaat parhaiten. Tässä pähkinänkuoressa meidän menestysresepti! Toivotamme Anteron ja Artun lämpimästi tervetulleiksi porukkaamme!

Lue artikkeli Keskisuomalaisesta: https://www.ksml.fi/paikalliset/4449809

Faktaboksi Sorcolor Oy:

Liikevaihto: 9,6meur (2021)
Tulos: 0,2meur (2021)
Työntekijät: Keskimäärin 100hlöä
Omistus: Yhtiön työntekijät sekä perustajat
Toiminta-alueet:
Uusimaa
Päijät-Häme
Kanta-Häme
Varsinais-Suomi
Satakunta
Pirkanmaa
Keski-Suomi

Faktaboksi Sävyisä Oy:

Liikevaihto: 540 000 euroa (2021)
Tulos: 40 000 euroa (2021)
Työntekijät: Keskimäärin 10 hlöä
Omistus: Antero Laukka, Patrik Niskanen ja Arttu Karisto
Toiminta-alueet:
Keski-Suomi

Lisätiedot:
Jere Koivula, 050 473 7458
Antero Laukka, 046 920 8243