Väitteitä talon maalauksesta – totta vai tarua?

Parasta maalia tehtiin 80-luvulla
Totta ja tarua. Öljymaalien osalta näin on jokseenkin ollutkin. 80-luvulla maaleissa käytettiin mm. lyijyä ja sinkkiä, jotka poistuivat viimeistään Euroopan Unionin direktiivien myötä. Vesiohenteisten maalien kohdalla taas on käynyt päinvastoin. Ne ovat kaikilta ominaisuuksiltaan parantuneet voimakkaan tuotekehityksen myötä.
Öljymaali ja punamultamaali hengittävät, lateksi tai vesiohenteiset ei.
Tarua. Kun hengittävyydellä tarkoitetaan maalin höyrynläpäisykykyä, öljymaalilla se alkaa vasta silloin, kun maali liituuntuu. Vesiohenteisen höyrynläpäisykyky on öljymaalia moninkertaisesti parempi. (Anteeksi perinnerakentajat, mutta näin on)
Peltikatto pitää maalata aina pensselillä
Tarua. Tiedätkö autoa, joka olisi maalattu pensselillä? Liuotinohenteisen peltikattomaalin osalta näin on, mutta vesiohenteisen kohdalla vetolujuustestit eivät osoita pensselöinnistä olevan mitään hyötyä. Maalin kiinnittyminen on kemiallinen prosessi, eikä pelti itsessään ime maalia.
Talo on maalattava ennen juhannusta, kun on riittävän kuivaa.
Tarua. Nykyaikaisella vesiohenteisella maalilla ilmankosteudella ei ole maalaushetkellä kovinkaan suurta merkitystä. Juhannus ei muutenkaan määritä maalausolosuhteita Suomessa. Lokakuussa voi olla parempi maalata kuin kesäkuussa. Maalauksen onnistumisen kannalta merkityksellistä on maalattavan alustan kuivuus, riittävän korkea lämpötila ( +5 c ), sekä oikeanlaiset työmenetelmät.
Peltikaton ja tiilikaton osalta aamukosteus alkaa vaivata yleensä elokuun loppupuolella.Pesun jälkeen on odotettava pari viikkoa ennen kuin voi maalata
Tarua. Jos maalikalvo on ehjä, kuumassa auringonpaisteessa seinä kuivuu muutamassa tunnissa. Varmuuden vuoksi on kuitenkin hyvä odottaa yksi vuorokausi ennen maalaustyön aloittamista.
Vesiohenteisen maalin voi maalata öljymaalin päälle
Totta. Näin voi tehdä, kunhan varmistetaan vesiohenteisen tarttuvuus öljymaalin päälle oikeanlaisilla pohjatöillä. Öljymaalia ei kuitenkaan voi laittaa vesiohenteisen päälle, koska öljymaalin liuotinaineet ovat vesiohenteisen maalin liuotinaineita voimakkaampia.




