Sorcolorin tarina

Heinäkuussa 2012 veljeksistä keskimmäinen oli työtä vailla. Oli suomeksi sanottuna tullut potkut, kauniisti koeaika poliittisessa nuorisojärjestössä päättyi ja työsuhde ei jatkunut. Naimisiin piti mennä reilun kuukauden päästä ja jotakin piti kesätöinä tehdä opiskelujen rahoittamiseen. Työpaikkoja ei hirveästi ollut tarjolla, joten Miika päätti alkaa maalariksi. Alussa oli vain intoa, oma jatkovarsi ja pari pensseliä. Kaikki muu oli vuokralla tai lainassa. Kokemusta maalaustöistä oli, mutta ei yrityksen pyörittämisestä tai sen kummemmin hinnoittelusta, myynnistä, katteesta, markkinoinnista tai paljon muustakaan.

Ensimmäinen rivi-ilmoitus Kainuun Sanomiin maksoi 17€. Siinä luki: Maalaustyöt nopeasti ja ammattitaidolla. 0442734525

Työtä alkoi kertyä ja veljeksistä Tuomas oli mukana Maalaus Sorosen ensimmäisessä urakassa. Alkoi syntymään ajatus, että voimien yhdistämisestä voisi olla hyötyä.

Seuraavan kevään Facebook-keskusteluista Tuomaksen ja Miikan väliltä löytyi viestienvaihtoa: “Osaatko perustaa osakeyhtiön?” “Kyllä varmaan, eiköhän netistä löydy ohjeet siihen. Ja vois ehkä jotakin pyytää auttaan.”

Alun perin osakeyhtiön perustamisasiakirjat täytettiin kajaanilaisen rivitalon roskakatoksessa, samassa paikassa missä yrityksen nimi, Sorcolor Oy, sai alkunsa. Oli yksi asia, mistä ei ainakaan haluttu tavanomaista. Joonas Ojala, yksi Sorcolorin pitkäaikaisimmista maalareista heitti ilmoille Sorcolorin, ja siihen tartuttiin. Alkuun se tietysti herätti ihmisissä hilpeyttä: miksi laittaa kesätyöyritykselle niin hankala nimi, ettei sitä edes tavallinen suomalainen osaa sanoa. Tarkalleen ottaen Sorcolorin ensimmäiset askeleet otettiin Kajaanissa, mutta aika pian sen jälkeen alkava liiketoiminta siirtyi Tuomaksen opiskelupaikkakunnalle Raumalle, ja sieltä Vanhaan Raumaan.

“Sen minkä teet, tee hyvin”, oli tavanomaisin opetus kotitalossamme Haapavedellä. Sitä linjaa noudattamalla olemme maalanneet yli 1000 taloa, ja tämän kesän jälkeen toiset 1000. Kaikkia ei ole virheettömästi maalattu, mutta aina on pyritty saamaan iloisesti maalareille hyvästejä jättävä asiakas. Emme ole koskaan halunneet tai pyrkineet olemaan markkinoiden halvin, mutta emme myöskään kallein. Haluamme myydä teknisesti ja esteettisesti parasta mahdollista, ja niin että jäljet näkyvät vuosikymmeniä. Haluamme myös, että maalarin ammattia arvostetaan, ja että työntekijämme voivat toteuttaa itseään työssään ja omia unelmiaan vapaa-ajallaan.

Veljeksistä Samuel liittyi mukaan täysipäiväisesti v. 2015, ja sen jälkeen omistuspohja on laajentunut vielä muutamalla pienosakkaalla. Viiden vuoden taipaleen jälkeen Sorcolorilla on omat yksiköt Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Kovan kysynnän vuoksi uusia toimipisteiden avaamisia pohditaan.

Tulevaisuuteen uskova Sorcolorin henkilöstö haluaa olla suunnannäyttäjä maalausalalla ja nostaa sen arvoa koko yhteiskunnassa. Yli sadan työntekijän organisaatio siirtyy heinäkuussa päiväksi juhlimaan 5-vuotistaivalta yrityksen kotipaikkaan Raumalle, josta käytännössä katsoen nykymuotoinen Sorcolor sai alkunsa.

Tarinassa on vielä monta lukua kirjoittamatta. Jos talosi kaipaa uutta väriä seinille tai katoille, ota meihin yhteyttä! Palvelemme iloisella mielellä, ja sen minkä teemme, teemme hyvin!

Sorcolor Oy on asiantunteva maalausliike, joka toimii Uudenmaan, Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella:

Satakunta:

Rauma, Pori, Eura, Eurajoki, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi,  Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Siikainen, Säkylä, Ulvila

Varsinais-Suomi:

Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Oripää, Nousiainen, Paimio, Parainen, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo, Somero, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki, Vehmaa

Uusimaa:

Askola, Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa, Vihti

Pirkanmaa:

Tampere, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi, Lempäälä, Valkeakoski

Pyydä tarjous kotisi ulkomaalauksesta

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Olemme yhteydessä arkipäivän kuluessa!

Sorcolor Oy

Sorcolor Oy on Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla toimiva maalausalan perheyritys. Pääpalveluitamme ovat mm. julkisivumaalaukset, peltikaton maalaukset ja tiilikaton pinnoitukset sekä yksityisille että asunto-osakeyhtiöille.