Kuristaako korona Sorcolorin?

 

Vieraillessaan Tampereen yksikössämme kansanedustaja Anna Kontula kysyi työntekijöiltämme, mikä on Sorcolorin yhteishengen salaisuus. Maalausalan yrityksiä yli neljän vuosikymmenen työurallaan nähnyt Kari vastasi ykskantaan: Tunne on kuin kotiinsa tulisi.

Olemme aina olleet veljesten kanssa ylpeitä ja onnellisia siitä että olemme saaneet työllistää ihmisiä. Hätkähdin rajusti, kun työntekijöiltämme alkoi tulla viestiä että loppuuko Sorcolorilta työt epidemian takia?

Nauroimme Kiinasta tuleville meemeille ja videoille vielä tammikuussa. Helmikuun aikana Sorcolorin hallituksen ilme muuttui vakavaksi. Maaliskuun alussa teimme varautumissuunnitelman, miten toimimme jos kriisi konkretisoituu. 

Sorcolor ennustaa omaa toimintaa tarjouspyyntöjen, tarjouskannan, tilauskannan ja toimitettujen tilausten valossa. Mittaristo, jonka avulla ohjaamme liiketoimintaa, näyttää vielä tällä hetkellä hyvältä.

Yrityksen perustaminen on aina riskinottoa. Sitä kuvataan monesti hyppäämiseksi altaan syvään päätyyn huonolla uimataidolla. Korona avaa meille jälleen saman tilanteen. Maailma on kriisin jälkeen erilainen paikka. On taas aika päättää hypätäänkö syvään päätyyn vai haetaanko kellukkeet ja mennään lasten altaaseen?

Kriisi terävöittää entisestään Sorcolorin strategiaa siihen, että haluamme asiakkaiden löytävän meidät ja pyytävän meiltä tarjouksen. Haluamme että meillä on Suomen iloisimmat asiakkaat ja onnellisimmat maalarit.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju on ennustanut juhannuslöylyjen kääntävän Suomen talouden suunnan. Saman kylän poikina haluamme uskoa siihen.

Sorcolor ei kaadu koronaan, vaan tulee kriisistä ulos entistä vahvempana. Keskeisin arvomme on #oleosatarinaa. Tule matkalle. Sinne mahtuu, olitpa asiakas, yhteistyökumppani tai työntekijä.

Sorcolorin yrittäjä

Hallituksen puheenjohtaja

Samuel Soronen

044 219 2466