Aloita maalausprojekti helposti, se vaatii vain pari klikkausta! Aloita tästä

Aloita maalausprojekti helposti! Aloita tästä

7 syytä, miksi yhä useampi asiakkaistamme ostaa maalauksen syksyisin

Saamme vuodessa noin 2 500 tarjouspyyntöä ulkomaalauksesta.

Asiakkaat heräävät maalauksen suunnitteluun yleensä, kun lumet sulavat ja kevät alkaa herätä eloon.

Yhä useampi asiakkaistamme kuitenkin ostaa meiltä maalauksen jo syksyllä, koska

  • silloin saa valita parhaan ajan kevätkesälle huhti-kesäkuun ajalle
  • maalauksen saa hieman edullisemmin (vähemmän kysyntää)
  • parhaat asiantuntijat eli maalarimestarit ovat silloin parhaiten saatavilla suunnittelemaan talonmaalausta
  • mahdolliset puunvaihtotyöt ehditään tehdä rauhassa ennen maalauksia (monille ne tulee yllätyksenä)
  • ehtii pyytää vaikka 15 eri tarjousta jos haluaa
  • pystyy varautumaan talven aikana kustannuksiin
  • ei ehtinyt hoitaa hommaa ajoissa tänä(kään) vuonna

Porvoolainen asiakkaamme Valtteri Lindholm osti maalauksen syyskuun lopulla seuraavalle keväälle.

Olen ollut katon maalaustarpeesta tietoinen jo sen kolme vuotta, mitä olen talon omistanut. Tähän asti kesti aikaa varautua siihen kustannuksilta ja jaksaa käydä tarjouskierros läpi. En oikeastaan ollut edes tarkkaan tietoinen siitä, missä vaiheessa syksyä maalarit eivät enää tule hommiin, mutta kun maksut alkavat juosta vasta 8 kuukauden päästä, mulla on aikaa kerätä fyrkka kasaan ilman rahoitusta.

Jos haluat toimia viisaasti kuten Valtteri, jätä tarjouspyyntösi alapuolen lomakkeella.

Soitamme sinulle viimeistään seuraavana työpäivänä.

Näin et ole hätähousujen joukossa keväällä.

Tilaa maksuton kartoituskäynti alueesi edustajalta!

Selvitämme rakennuksesi tarpeet ja annamme sinulle yksityiskohtaisen katsauksen maalaustyön tarpeellisuudesta, parhaista toteutusvaihtoehdoista ja kustannuksista.

Maksuton kartoituskäynti

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme