Sorcolor Oy – Rajattoman hyvä!

Sorosen veljekset Tuomas, Miika ja Samuel ovat kotoisin Haapavedeltä Pohjois-Pohjanmaalta. Pienessä maalaiskaupungissa maalaustyötä riitti veljeksille jo nuoresta pitäen. Perheyritys sai alkunsa v. 2013 Tuomaksen ja Miikan yhdistettyä yksityisyrittäjyys saman katon alle. Samuel tuli yritykseen mukaan sen perustamisesta lähtien ja siirtyi silloisesta työpaikastaan Uudenmaan yksikön vetäjäksi keväällä 2015. Maalauskokemusta ehtikin veljeksille kertyä yli 10 vuotta ennen Sorcolorin perustamista. Nykyään Sorcolor toimii eteläisessä Suomessa Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Työntekijöitä on yli 100 ja liikevaihtoa n. 6 miljoonaa euroa.

Usko omaan tekemiseen

Sorcolorin toiminnan keskiössä on ollut iloiset maalarit ja tyytyväiset asiakkaat. Olemme kehittäneet toimintaamme vuosi vuodelta moderneilla teknologia- ja laitehankinnoilla sekä työntekijöiden jatkuvalla koulutuksella. Haluamme olla maalausalan edelläkävijä toiminnan ammattimaisuudessa, tehokkuudessa, työn laadussa sekä teknisessä kehityksessä.

Kasvua asiakastarpeiden mukaan

Asiakastyytyväisyys on ollut Sorcolorin kasvun tärkeimpiä tekijöitä alusta asti. Seuraamme asiakaspalautetta aktiivisesti päivittäin, ja sen mukaan asiakkaamme luottavat tekemiseemme ja arvostavat erityisesti maalaustöidemme laatua ja nopeutta.

Asiakastyytyväisyyden keskiarvo on liki paras mahdollinen: 4,6!*

Vanhasta Raumasta alkaneet maalaustyöt ovat kasvaneet yli 100 työntekijän ammattimaiseksi huippuorganisaatioksi. Haluamme yhdessä muiden maalausliikkeiden kanssa nostaa maalausalan arvostusta yhteiskunnallisesti. Haluamme tarjota maalareille parhaat mahdolliset työolosuhteet, kannustavan ja kehittävän työyhteisön ja mahdollisuuden kehittää itseään maalausalan huippuammattilaiseksi. Matkamme on ollut kaunis mutta myös haasteellinen, ja uskomme sen olevan vasta alussa. –Tuomas Soronen, Toimitusjohtaja –Miika Soronen, Yksikön päällikkö, Pirkanmaa –Samuel Soronen, Yksikön päällikkö, Uusimaa

 

Sorcolor Oy

Y-tunnus: 2557889-6

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite: 003725578896 OVT-tunnus: 003725578896 Välittäjä: OpusCapita Group Oy (003710948874) Paperiset laskut ostolaskujen skannauspalvelun osoitteeseen: Sorcolor Oy (OpusCapita skannauspalvelu) PL 34795 00021 LASKUTUS Sorcolor Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: SorcolorOy.FI.P.113133-3@docinbound.com

Satakunnan toimipiste

Asiakaspalvelu 029-1700462

Tavarantoimitukset : Lensunkatu 11,  26660 RAUMA

 Tuomas Soronen

Tuomas Soronen

Yksikön päällikkö

 044 3503929

      tuomas.soronen@sorcolor.fi

Jere Koivula

Jere Koivula

Myyjä

040 7374789

jere.koivula@sorcolor.fi

Lauri Soronen

Lauri Soronen

Työnjohtaja

 040 7625162

        lauri.soronen@sorcolor.fi 

Turo Rusava

Turo Rusava

Myyjä

040 4170023

turo.rusava@sorcolor.fi 

Topi Remes

Topi Remes

Myyjä

040 4156245

topi.remes@sorcolor.fi

Anna-Kaisa Arvo

Anna-Kaisa Arvo

Sihteeri

040 0721501

anna-kaisa.arvo@sorcolor.fi

 

Uudenmaan toimipiste

Takoraudantie 2, 00700 HELSINKI

Asiakaspalvelu 029-1700460

 Samuel Soronen

Samuel Soronen

Yksikön päällikkö

044 2192466

   samuel.soronen@sorcolor.fi

 Erik Yrjänä

Erik Yrjänä

Talouspäällikkö, jälkimarkkinointi

040 4182005

         erik.yrjana@sorcolor.fi

 Touko Niemelä

Touko Niemelä

Myyjä

044 2823292

      touko.niemela@sorcolor.fi

Heikki Tölli

Heikki Tölli

Työnjohtaja

  040 3288933

     heikki.tolli@sorcolor.fi

 Antti Katainen

Antti Katainen

Myyjä

040 9606505

     antti.katainen@sorcolor.fi

 Sakari Peteri

Sakari Peteri

Työnjohtaja

040 1977937

        sakari.peteri@sorcolor.fi

Varsinais-suomen toimipiste

Asiakaspalvelu 029-1700461

 Juhana Pöyhtäri

Juhana Pöyhtäri

Yksikön päällikkö

040 9689893

      juhana.poyhtari@sorcolor.fi

 Joel Hiltunen

Joel Hiltunen

Myyjä

044 3280496

        joel.hiltunen@sorcolor.fi

 Viljami Kuitula

Viljami Kuitula

Myyjä

044 4848520

        viljami.kuitula@sorcolor.fi

 Tuomas Hautamäki

Tuomas Hautamäki

Myyjä

040 0510999

    tuomas.hautamaki@sorcolor.fi

 Konsta Määttä

Konsta Määttä

Työnjohtaja

040 9652517

konsta.maatta@sorcolor.fi

 Elia Koski

Elia Koski

Myyjä

045 111 0830

          elia.koski@sorcolor.fi

 Miika Soronen

Miika Soronen

Yksikön päällikkö

044 2734525

     miika.soronen@sorcolor.fi

 Olli Lääkkö

Olli Lääkkö

Työnjohtaja

040 9128250

       olli.laakko@sorcolor.fi

 Hermanni Turpeinen

Hermanni Turpeinen

Työnjohtaja

044 2116007           hermanni.turpeinen@ sorcolor.fi

 Henri Turpeinen

Henri Turpeinen

Myyjä

040 5800992

       henri.turpeinen@sorcolor.fi

 Erkki Vähätiitto

Erkki Vähätiitto

Myyjä

044 7415539

       erkki.vahatiitto@sorcolor.fi

 Aapo Tölli

Aapo Tölli

Myyjä

044 5445309

            aapo.tolli@sorcolor.fi

Maalarit

Aleksi Huhtala

Aleksi Huhtala

Maalari

Anni Kuitula

Anni Kuitula

Maalari

Kalle Niemelä

Kalle Niemelä

Maalari

Arttu Karisto

Arttu Karisto

Maalari

Joona Koski

Joona Koski

Maalari

Konsta Salakari

Konsta Salakari

Maalari

Katja Kivilahti

Katja Kivilahti

Maalari

Jaakko Huhtala

Jaakko Huhtala

Maalari

Eetu Korhonen

Eetu Korhonen

Maalari

Elmeri Lumme

Elmeri Lumme

Maalari

Kirsi-Maria Salakari

Kirsi-Maria Salakari

Maalari

Eerik Soronen

Eerik Soronen

Maalari

Johannes Typpö

Johannes Typpö

Maalari

Leevi Soronen

Leevi Soronen

Maalari

Antti Liikanen

Antti Liikanen

Maalari

Hilkka Turpeinen

Hilkka Turpeinen

Maalari

Jarno Råmark

Jarno Råmark

Maalari

Cecilia Schmidt

Cecilia Schmidt

Maalari

Asser Pentinpuro

Asser Pentinpuro

Maalari

Hannes Karisto

Hannes Karisto

Maalari

Konsta Laivamaa

Konsta Laivamaa

Maalari

Johannes Luttinen

Johannes Luttinen

Maalari

Lauri Vuori

Lauri Vuori

Maalari

Arvi Lumme

Arvi Lumme

Maalari

Lotta Hautamaki

Lotta Hautamaki

Maalari

Johan Kinnunen

Johan Kinnunen

Maalari

Juho Soronen

Juho Soronen

Maalari

Olavi Kinnunen

Olavi Kinnunen

Maalari

Henrik Soronen

Henrik Soronen

Maalari

Ota yhteyttä